Ulvilan koulujen välinen jalkapalloturnaus Futismestarit VI pelattiin torstaina 12. syyskuuta. Kauan odotettu futisturnaus käynnistyi iloisissa ja pilvisissä tunnel ...
Syksyn maagisin tapahtuma valojen koristamassa Leineperin ruukkimiljöössä on täynnä taianomaista ohjelmaa, joka lumoaa koko perheen.
Koskin ja Kaasmarkun koulujen päivät olivat erittäin onnistuneet, aurinkoinen sää, huikeat perheet ja mahtava koulun henkilökunta saivat yhdessä toteutettua upean yhtei ...
Ulvilan kaupunki tulisi julistaa suunnittelukilpailu Naparannan ja Kellarinmäen alueen kehittämisestä. Näin esitti maanantaina kaupunginvaltuustossa jättämässää ...
Suomessa laadittiin palolaki 1930-luvulla ja tämä johti siihen, että Suomessa perustettiin useita vapaaehtoisia palokuntia. Näin tapahtui myös Ulvilassa ja vuonna 1934 p ...
Ulvilan kaupunki on pannut nähtäville luonnoksen keskustaajaman uudesta yleiskaavasta, jonka tavoitevuosi on 2045. Aineisto sisältää liitteineen satoja sivuja, ja se ...
Keskellä Kotasaarensuota metsän siimeksessä heinikon keskellä näkyy joukko väkeä puuhiinsa uppoutuneena. Osa kyyristelee, osa istuu, toiset ovat kyykyssä ja jotkut kah ...